Sukutapaaminen 28.-29.7.

07/2018

Kiinnostava esitelmä sukutapaamisen yhteydessä – suvun DNA selvitetty

Vuoden 2018 sukutapaaminen on pidetty. Osallistujia oli nyt yli 50, mikä on enemmän kuin edellisellä kerralla. Joukko täydentyi vielä illan aikana. Lisäksi sunnuntain ohjelmaan osallistui muutamia kaavilaisia, jotka eivät ehtineet lauantaina mukaan. Kiitokset kaikille osallistujille!

Lauantain pääesitelmän piti tutkija FT Jukka Partanen aiheesta ”Kaavin asuttaminen ja elämänmuodot Pohjois-Savossa Ruotsin vallan aikana”. Esitelmä oli varsin mielenkiintoinen, mieleen painuva ja keskustelua virittävä. Se selvensi, että esi-isiemme ja äitiemme leipä vaati kovaa työtä ankarissa olosuhteissa ja siitä huolimatta nälkä oli usein vieraana.

Kevättalven aikana selvitimme Hallikaisten suvun DNA:n. Vertaileva näyte saatiin Rautjärven Hallikaisten sukuhaarasta. Tulosten perusteella on pääteltävissä, että Hallikaisten suvun lähtöseutu on Suur-Jääsken pitäjä. Analyysin DNA-testistä teki ammattisukututkija Ari Kolehmainen.

Tutustu DNA-analyysiin (pdf-tiedosto)

Sukukokous päätti kutsua Yrjö Hallikaisen ja Pentti Hallikaisen sukuseuran kunniajäseniksi ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta työstä sukuseuran hyväksi. Lisäksi pitkäaikaisesta työtä sukuseuran hyväksi palkittiin sukuseuran standaardilla: Pertti Hallikainen, Pekka Hallikainen, Ritva Hotti ja Jouni Hallikainen.

Suvun tarinat talteen – apuasi tarvitaan

Parin vuoden aikana suvun tarinoita on saatu koottua noin 150 liuskaan. Merkittävänä apuna tarinoiden kirjaamisessa on ollut Kaija Helle. Hän on käynyt jututtamassa suvun eri haaroihin kuuluvia vanhimpia Hallikaisia ja näin saanut tarinat talteen.

Tarinoiden kerääminen jatkuu. Oletko valmis kertomaan omaan nuoruuteesi liittyvästä ajasta ja elämästä tai tunnetko jonkun sukulaisen, jolta tarinat voitaisiin saada talteen? Ota yhteyttä allekirjoittaneeseen ja sovitaan kuinka se toteutettaisiin.

Sukuseuralle on avattu Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/hallikaistensukuseura/

Käy tykkäämässä, kommentoimassa tai seuraa sivuilta sukuseuran toimintaa. Välitä viestiä sukulaisille kesän tapaamisesta.

Lämpimästi tervehtien

Jouni Pentinpoika Hallikainen
Puheenjohtaja